Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sawatdii!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sawatdii!

Nyt on sitten vietetty kolme päivää Bangkokissa ja
ollaan kyllä Tuomaksen kanssa tykätty! Eniten ollaan tykätty hintatasosta, joka on maan kalleimpia, mutta meille aika naurettava :) Oon pitänyt aika tiukkaa budjettilaskelmaa meidän menoista ja vaikka esim maanantaina syötiin kaksi kertaa ulkona kunnon ruuat, ostettiin moneen otteeseen juotavia (kuten Starbucksin frappuchinot (NAM!), smoothiet, vettä ja limua), matkustettiin veneellä että skytrainilla sekä ostettiin prepaid-liittymä, niin rahaa kului molemmilla alle 10 euroa! Me like :)

I Residence Hotel Sathorn - Näkymä ravintolasta yhdeksännestä kerroksesta.                                                     Kuva: Emilia
Tuomaksen ensimmäinen katukeittiö ruokailu. (Tuomas ei juurikaan ole nukkunut)                                           Kuva: Emilia
Thaimaalainen nuudelihässäkkä nimeltään Pad Thai 50 senttiä - Kaaostieltä (Khaosan Road)     Kuva: Emilia

Ollaan lähinnä kävelty ihan hulluna ympäri Bangkokia ja ollaan nähty paljon! Välillä ollaan hypätty skytrainiin, joka on kaupunkijuna, joka kulkee betonipilareilla katujen yläpuolella. Sieltä näkee hienosti kaupungia! Eilen oli kyllä jalat niin poikki kaikesta kävelystä, että päätettiin käydä tunnin jalkahieronnassa, joka maksoi tippeineen 6,5 € per jalkapari! Nukahdettiin molemmat sinne kun oli niin ihanaa :)

Kuva Bangkokin perusliikenteestä - Kuva otettu skytrainista.                                           Kuva: Emilia

En vieläkään pysty käsittään, että ei olla millään kahden viikon shoppailureissulla, joten oon joutunut hillitsemään mun ostosintoani! Ja voin kertoa, että on pikkuisen vaikeaa kun kerrankin kaikki vaatteet
on oikeaa kokoa ja tietenkin aivan ihania! Niin, ja ne kengät! Ah! Eikä mikään tietenkään maksa mitään! Kalleimmat korkkarit, jotka löysin maksoivat 18€, pääasiassa kengät saa noin 10 eurolla... Harmi vaan kun
 rinkkaan niitä ei mahdu kovin monia :(

Kenkiä katukaupasta, Emppu oli innosta piukeena...                                                                                              Kuva: Tuomas

Tuomaksen kanssa muuten päätettiin joka päivä opetella yksi uusi thaimaan kielen sana :) Sunnuntaina opeteltiin sawatdii (kirjoitin kuten lausutaan), joka yllätysyllätys tarkoittaa hei. Maanantaina olikin sitten heti haastavampi päivä kun sanana oli kiitos, khobkhum krap(miehet) ka(naiset). Oli meinaan pikkasen ongelmia ton lausumisen kanssa, mutta nyt alkaa jo sujuun :)

Lupasin, ettei kirjoiteta tänne kauheasti vaan laitetaan enemmän kuvia, mutta se on hirveän hankalaa kun on niin paljon kerrottavaa! Pitää varmaan alkaa pitään eri blogeja eri aihealueista ;)

- Emppu

P.S onneks ollaan muuten luettu hirveästi kaikkea Thaimaahan ja Bangkokiin liittyvää matkakirjallisuutta, koska muuten täällä tulis vedätetyksi! Esim tuktuk-kuskit on hirveän kieroja ja yrittää huijata koko ajan! Eli tuktuk-ajelut jää ainakin meiltä luultavasti väliin...

P.P.S Huomenna yritetään ostaa nettiliittymä, jotta päästään päivitteleen vähän useammin tätä blogia.

- Tuomas

Tunnisteet: , , , , , ,

2 kommenttia:

26. tammikuuta 2011 klo 15.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Khuuul, kuulostaa niin siistiltä! Meil oli täällä eilen perustiistai ja käytiin kas kummaa speak easyssä syömässä :) Pakkasta on taas joku 15 astetta joten enjoy!

Niin ja pitää olla tekstiäkin näissä jutuissa!! Ei tässä ainakaan liikaa oo ollu mun mielestä. Joko on seuraava kohde tiedossa vai vieläkö meinaatte viihtyä Bangkokissa kauan??
Haleja. -Jenna

 
26. tammikuuta 2011 klo 20.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heeei!
Terveiset pakkas-Vehmaisista! Nauttikaa!!!
Hengessä mukana kööri
H, E, T & A

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu