Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

@ Georgetown

maanantai 14. maaliskuuta 2011

@ Georgetown

Ei huolta, hengissä ollaan :) Langkawin netti oli niin huono, etten oikein päässyt päivittämään blogia. Nyt kuitenkin ollaan Hotel Mingoodissa Penangin Georgetownissa, jossa nettiyhteys on huomattavasti parempi! Tultiin tänne tänään ferryllä Langkawilta ja olen suunnattoman iloinen, että 2kk saarilla ja biitseillä chillailun jälkeen pääsee kaupunkiolosuhteisiin! Langkawilla olo alkoikin jo hieman tökkiä, koska tekemistä siellä ei juuri biitsillä makoilun lisäksi ollut! Kaiken lisäksi meduusat oli vallannut Cenang beachin, joten ilman pistoksia oli ihan turha kuvitella vedestä pääsevänsä! Myöskään hirveän hyvä ruokatarjonta ei saarella ollut budjettimatkaajalle. Syötiin siis Tuopin kanssa lähes koko viikko hamppareita, jotka kylläkin olivat loistavia ja erittäin edullisia :) Pakko kyllä sanoa, että thaikkuruoka kyllä vie voiton ainakin tähän astisista Malesian ruokailukokemuksista!

Special-iltapala, kun käytiin yötorilla (suklaakakku oli aika hyvää)                                                                   Kuva: Emilia
Minä iloisena, että päästään suurempiin kaupunkeihin :)                                                                                  Kuva: Tuomas
Tuomas "iloisena", että mä pääsen isompiin kaupunkeihin shoppailemaan :D                                                  Kuva: Emilia 

Mahtavinta tässä meidän suhteellisen kalliissa hotellihuoneessa (24€/yö) on jääkaappi, johon käytiin äsken ostamassa (kunnon isosta ruokakaupasta!! :D) jogurttia, mehua sekä sänkkäritarvikkeita! Omatekemät leivät oli niin hyviä ja nyt on hyvä kölliä masun vieressä... Aamulla täytyykin nousta aikaisin tutkimaan tätä saarta, sillä ei aiota olla kuin kaksi yötä, jonka jälkeen tarkoitus olisi matkata bussilla Singaporeen.

Maisemaa matkalta Penangiin                                                                                                                                      Kuva: Tuomas
Herkku sänkkärit iltapalaksi. Nyt kelpaa kun on jääkaappi, niin voi ostaa kaupastakin jotain :)                         Kuva: Tuomas

Pikainen päivitys nyt tähän väliin ja enemmän lisää kun on jotain kerrottavaakin :)

Tunnisteet: , , , , , , , ,

3 kommenttia:

14. maaliskuuta 2011 klo 18.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljon teidän budjetti on koko reissulle? Kiinnostaa, koska mietin paljon mun pitäisi varata vastaavalle reissulle :)

 
14. maaliskuuta 2011 klo 18.12 , Blogger Emilia kirjoitti...

Moikka!

Mun onkin pitänyt tästä kirjoittaa, mutta en ole muistanut! Me mennään 30 euron päiväbudjetilla, joka vuodelle tekee noin 11 000. Liikkumavaraa meillä tässä kuitenkin on. Olen tehnyt melkoisen tarkkaa päiväbudjettia joka päivältä ja keskimäärin voisi sanoa, että niinä päivinä kun ei matkusta rahaa kuluu alle 20 euroa, mutta matkustuspäivinä saattaa mennä se 30 tai vähän yli!
Itse lasken budjettia päivä-, viikko- ja kuukausitasolla, mikä vie aina vähän aikaa mutta helpottaa kummasti budjetissa pysymistä!
Tällä hetkellä ollaan budjetissa ainakin viikon verran plussalla, mikä tarkoittaa että voidaan sitten tuhlata hieman enemmän kun suomalaisia ystäviä saapuu meitä katsomaan :)

Olipa kiva kun kysyit, toivottavasti joku muukin asiasta kiinnostunut tajuaa katsoa näitä kommenttibokseja!

Toivottavasti pääset pian matkaan ja laitahan viestiä jos satut samalle suunnalle :)

 
15. maaliskuuta 2011 klo 11.57 , Blogger Joso kirjoitti...

I warn you, Singapore on aikas ostosparatiisi (kallis) jos Orchard Roadille eksyt... Siellä ei ole muuta kuin ostoskeskuksia ostoskeskusten perään ja päästäkseen tien toiselle puolelle (sitä ei siis voi normisti ylittää) niin pitää kävellä jonkun 17 ostoskeskuksen läpi... Hahaha :D

Luepas mun blogipostaus Sinkusta, niin saat vinkkejä siitä mihin mennä. Zoo oli ainakin ehkä hienoin zoo missä oon käyny :) Sentosakin voi nykyään olla mielenkiintoinen, kun se on vähän valmiimpi kuin sillon kun kävin, jos siis huvipuistohärveleihin haluatte ;) Ja Rafflesia kannattaa mennä kattoon ja juomaan Singapore slingit (on puolet teidän päiväbudjetista :D) mutta saisit vähän sellasta kaupunkielämävaihtelua, mitä halusitkin! Enjoy :)

http://josothecosmopolitan.blogspot.com/2009/08/singapore-24-2782009.html

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu